Metsäkaupat.fi

Suomenselän kiinteistö- ja metsävälitys (Metsäkaupat.fi) on metsä- ja maatilojen välitykseen ja kauppaan erikoistunut kiinteistönvälitystoimisto. Osaamisemme keskittyy kiinteistökaupan erikoispiirteiden tuntemiseen sekä hyvin suunniteltuun ja laajaan markkinointiin, jonka avulla asiakas saa myytävästä omaisuudestaan parhaan hinnan. Yritys toimii Etelä-Pohjanmaan Alajärveltä käsin, päätoimialueenaan Etelä- ja Keski-Pohjanmaa sekä Keski-Suomi. Tavoitteena on aina tutustua myytävään kohteeseen paikanpäällä. Nettipohjainen metsätilojen välitys on kuitenkin mahdollista koko Suomen alueella.

Palveluvalikoimaamme kuuluu lisäksi kauppakirjojen laatiminen ja kiinteistöjen arvonmääritykset vaativimmistakin kohteista kuten maatilakokonaisuudet irtaimistoineen. Kilpailutamme myös puukaupat asiakkaan lukuun sekä valvomme sopimuksen mukaan hakkuutyön suorittamisen. Kiinteistökauppoihin liittyvä veroneuvonta sekä asiakkaan opastaminen metsäomaisuuden hoitoon liittyvissä käytännön asioissa kuuluu osaksi palvelukokonaisuutta.

Tarjoamme kattavaa kiinteistönvälityspalvelua ”avaimet käteen” periaatteella esimerkiksi kaupunkilaismetsänomistajille ja perikunnille, metsänomistajille jotka eivät itse pääse käymään myytävässä kohteessa tai ovat estyneitä saapumaan kaupantekotilaisuuteen. Hoidamme kaupat alusta loppuun luotettavasti ja turvallisesti.
Monipuolinen palvelutarjonta sekä vahva osaaminen luovat parhaat edellytykset onnistuneelle kaupanteolle.

kuva1_450x300